Videonauhalaukku kehyksellä

Olen ollut viime aikoina ihmeen kiireinen, ja hyvästä syystä. Palataan siihen sitten kirjoituksen lopussa, sillä ensin tahdon esitellä uuden luomukseni, josta olen niin kovin ylpeä! Ihka ensimmäinen laukkukehyksen avulla tehty kassini, jonka pääraaka-aine on VHS-videonauha.

Videonauhan olen siis kutonut kangaspuissa mustaan poppanaloimeen, ja näin saadusta kankaasta ompelin laukun päällipuolen. Näin harvahkoa kudottua kangasta ei kuitenkaan parane mennä suin päin saksimaan, vaan ensin täytyy ommella ainakin pari kertaa kolmiaskelsiksakkia leikkauskohdan yli. Leikattu reuna tulee myös huolitella siksakilla ja kolmiaskelsiksakilla. Ommeltuani videonauhakankaan saumat, liimasin ne tekstiililiimalla nurjalle puolelle auki, sillä silittämällä ne eivät pysy. Liiman kiinnittämisessä käytin apuna silitysrautaa leivinpaperin läpi, sillä tekstiililiima ei tarttunut muuten tarpeeksi nopeasti.

Laukulle tuo ilmettä jostain ilmaiseksi saatu musta sametti, josta ompelin ison, kaksinkertaisen rusetin. Päällikankaassa menee myös nauhana ympäri samettikaitale, jonka päälle rusetti on kiinnitetty. Myös laukun hihna on samaa samettia. Satuin löytämään purkusäilöstäni tuollaisen keinonahkasydämen, joka sopi kuin nakutettu rusetista killumaan. Aiheellinen lisä on myös heijastin, joka on paitsi kaunis, myös varsin tarpeellinen juuri nyt!

Laukun etumusta koristaa pikkuruinen merkki, joka kertoo kiinnostuneelle, että tämä kassi on käsin tehty!

Joka saa tilaisuuden kurkistaa laukun sisäpuolelle, näkee nämä ihastuttavat pyllistelevät kissat! Tiedä häntä, mitä ajattelin, kun nämä kankaankuviointikurssilla päätin ikuistaa jämäväreistä...

Vuoriin ompelin vielä taskun ennen vuorikappaleiden yhteenliittämistä. Tasku on napinläpitasku vetoketjulla, ja hyvä ohje sen tekemiseen löytyi täältä. Vetoketju on jostain purettu pätkä jotain leveää metriketjua.

Laukkukehyksen kiinnitämiseen löysin melko hyvän ohjeen täältä, joskin pari asiaa tein omassa laukussani toisin. Ensinnäkin, kaavaa piirtäessä laukkukehyksen saranakohdan merkit (jotka merkkaavat ompeleen alkamis- ja päättymiskohtaa) tulisi piirtää noin sentin päähän saranasta, jotta kehykselle jää tarpeeksi tilaa aueta - muuten kehys voi repiä kankaan. Toiseksi käytin liimaamiseen Gutermannin HT2-tekstiililiimaa, ja liimasin paketin ohjeen mukaan. Levitin ohuen nauhan liimaa kankaiseen reunaan sekä laukkukehyksen toiseen uraan, ja annoin kuivua 15 minuuttia (erillään siis). Näin liimasta tuli kosketuskuivaa, eikä ollut vaaraa sotkea kangasta. Ennen yhdistämistä levitin tuoreen, ohuen kerroksen vielä laukkukehyksen uraan, ja sitten painelin ohuen sukkapuikon avulla kankaan sinne. Tippaakaan liimaa ei joutunut väärään paikkaan, ja kehys pysyy paikallaan!

Teräväsilmäiset havaitsevat laukusta pilkottavat muistikirjan ja kalenterin, joille onkin ollut nyt kovasti käyttöä - niin, etten ole ehtinyt juuri kirjoitella tänne. Olen nimittäin saanut uuden, jännittävän työpaikan! Kenties vielä jonain päivänä ehdin kirjoittaa tänne Huittisten Taitokeskuksen arjesta - minusta nimittäin leivottiin sinne uusi vastaava neuvoja pari viikkoa sitten. Paljon on opittavana, mutta motivaatio on korkealla!

Mitä ihmettä?

Piikalla on ollut kirjoittelussa pitkä tauko, ja siihen on tietysti myös hyvä syy: Melko tarkkaan kuukausi sitten meidän perheestämme tuli ensiasunnon omistajia! Löysimme vaatimattoman, mutta idyllisen rivitalokolmiomme erilaisten sattumien kautta, kun ensin olimme tutstuneet hyvin kirjavaan joukkoon omakotitaloja ja jopa harkinneet kerrostalokaksion ostamista.

Asunnon oston seurauksena olemme tietenkin muuttaneet, mikä on vienyt kovasti aikaa ja voimia. Käsitöille on löytynyt aikaa vaihtelevasti, mutta muuton yhteydessä olen saanut myös uutta mielenkiintoa kauan sitten hukkuneiden keskeneräisten töiden sekä unohtuneiden lanka- ja tarvikevarastojen löytyessä laatikoista.

Kerrostalosta rivitaloon muuttaminen on tuonut arkeen sekä helpotuksia että haasteita. Enää ei tarvitse kantaa kiukuttelevaa taaperoa ostoskassien kera kolmanteen kerrokseen, mutta lähimpään kauppaan on jo sitten parin-kolmen kilomterin pyöräily entisen 100 metrin sijaan. On ihanaa saada kaikki pyykit kuivumaan omalle terassille, mutta pihatöiden tekeminen on vielä kovasti hakusessa. Olen opetellut kompostorin käyttöä, sillä sellainen oli jätetty takapihallemme. Myös oman saunan käyttämistä on harjoiteltu, ja paljon uusia talous- ja pihatarvikkeita hankittu.

Pyrin päivittelemään pajaan useammin, kunhan saamme kodin mukavasti asuttavaan kuntoon. Sitä odotellessa annan pajan lukijoille tehtävän! Kuvassa on yksi niistä hukkuneista keskeneräisistä käsitöistä. Arvaatteko, mikä siitä on tulossa? Kuvanottohetkellä työ odottaa päättelyä, ja siinä on aika monta silmukkaa...

Päällekarkaus: Erilaisia päällisiä

Piika on ahkeroinut jälleen ompelukoneella, ja tällä kertaa on syntynyt uusia päällisiä erinäisiin paikkoihin!

Keittiön tuoleissa on persikanväriset päällysteet, ja yhdestä niistä alkoi kangas jo repeillä. Aivan vielä en alkanut repimään kankaita irti ja uusimaan niitä, sillä pienen lapsen sotkujen takia se olisi ollut aivan turhaa. Siksipä päätin tehdä irrotettavat päälliset, joihin ompelin sisäpuolelle palan kosteudenpitävää patjansuojusta. Kukkakangas on kirpparilta ostetusta verhosta. Vielä, kun saisi ne kolme muuta tuolia hoideltua...

Eteisen rahin tyynyssä oli halpatyövoimalla tehty tekokuitupäällinen, ja sen huomasi. Tein uuden saamastani sisustuskankaanpalasta, ja kierrätin vanhasta päällisestä siihen vetoketjun. Vanha päällinen jatkoi elämäänsä öljyrättinä miehen autossa...

Päällisestä tuli kivannäköinen, mutta lähempää tarkastelua se ei kestä, varsinkaan ompelutaitoisemmalta katsojalta. Tekaisin tämän välikäsityönä nopeasti, enkä lähtenyt purkamaan, vaikka osaset eivät osuneet täysin yksiin!

Eräs ikuisuusprojekti tuli päätökseensä, kun sain aikaiseksi ommella vanhasta sohvastamme säästettyyn tyynyyn päällisen. Tyyny ja siihen tarkoitetut kangastilkut ovat lojuneet säilöttyinä milloin missäkin, kunnes viimein sain inspiraation tarttua toimeen. Syynä oli kenties se, että pajan pikkutonttu on tykännyt tyynyjen päällä leikkiä, ja äitiä ne vanhat kulahtaneet päälliset lähinnä hirvittivät...

Kankaat ovat jostain minulle kulkeutuneita huonekalukankaiden näytetilkkuja, ja niistä tuli juuri sopivasti yksi päällinen. Vain päätysuikaleet ovat muualta; ne ovat ylijäämää keinutuolinverhoiluprojektistani muutaman vuoden takaa. Vetoketju oli vanhassa päällisessä vielä ehjä, joten purin sen pois ja käytin uuteen päälliseen. Vanha päällys sai jäädä paikoilleen pitämään täytteitä sisällään, harsin vain suuaukon umpeen.

Näitä tyynyjä löytyy vielä yksi iso ja pari pienempää, ja niihin olen jo tilannut alekankaat, kun sopivasti satuin Myllymuksuilta löytämään. Niitä odotellessa!

Tällä hetkellä piikaa työllistävät parit tilausneuleet, ja niistäkin tullee juttua, kunhan ne joskus maailman aikaan valmistuvat!

Kolari vanthuut

Muokkaus: Ohjeet kilpailun voittajakolmikon vanttuisiin löytyvät nyt täältä.

Tänä viikonloppuna on vietetty KesäKolari 2016-tapahtumaa entisellä kotipaikkakunnallani Kolarissa. Tapahtuman avajaisten yhteydessä julkistettiin keväällä järjestetyn Kolari vanthuut-kilpailun kärkikolmikko. Kilpailussa haettiin Kolarin kunnalle virallista lapasmallia, jota voitaisiin käyttää kunnan markkinoinnissa, liikelahjoina sekä monipuolisesti eri tekniikoilla toteutettuna, kuten kankaana.

Niinhän siinä sitten pääsi onnellisesti käymään, että allekirjoittanut tuon kilpailuvoiton vei, itsekin siitä yllättyen! Väsäsin lapaseni lapsenhoidon ja liian monien muiden askareiden ohessa, ja tosissani mietin välillä, että lähetänkö niitä ollenkaan kilpailuun. Hölmöjä virheitä tuli väsyneenä tehtyä, kuten rannekkeen nauhat tulivat toisessa sisä- ja toisessa ulkoreunaan. Onneksi sentään lopulta laitoin lapaset malleineen ja värivaihtoehtoineen postin mukaan, sillä kyllä tällainen käsityösaavutus lämmittää mieltä! Vielä en ole aivan itsekään tajunnut, mitä tämä oikeastaan merkitsee, sillä tekemistäni lapasistahan tuli nyt täysin virallistetut paikkakuntavanthuut! Aika sen näyttänee...

Kuva on ainoa, jonka itse tajusin vanttuistani ottaa (mikä kertoo siitä, miten vähän oikeastaan uskoin menestyväni kilpailussa). Lapasissa on Kolarin vaakunan värit, musta tervahauta palaa punaisilla liekeillä harmaata taustaa vasten. Raidat eivät kuitenkaan ole liekkejä, vaan ne jäljittelevät Kolarin rajalla kulkevan Tornionjoen mutkia. Toisessa lapasessa kulkee maantieteellisesti oikeassa kohtaa rautatie, joka johtaa Suomen pohjoisimmalle käytössä olevalle juna-asemalle. Rautatie yhdistää Kolarin entiset ja nykyiset pääelinkeinot; tänä päivänä juna tuo matkailijoita hiihtokeskuksiin ja ruskaretkille, mutta rata haarautuu asemalta vielä pohjoisemmas, jossa Kalkkikangas ja Rautuvaara edustavat entisiä elinkeinoja, kalkkikiven ja raudan louhintaa. Varren punavalkoinen raita on puolestaan Perä-Pohjolan kansallispuvun pirtanauhaa jäljittelevä, ja se yhdistää Kolari vanthuut maakuntaansa Lappiin.

Jos jotakuta kiinnostaa, mistä idea näihin vanttuisiin lähti, voin valaista sitä hiukan (sikäli kuin itsekään aina tarkalleen tietäisin, mistä ideat kumpuavat).

Kouluaikoina kotiseutuhistoria ei juurikaan minua kiinnostanut - päinvastoin: muut seudut taisivat kiinnostaa paljon enemmän! Siksipä minun olikin aivan ensiksi verestettävä muistojani vanhasta kotikunnastani, ja yllättäen ne yläasteen Tornionjokilaaksolle omistetut tunnit palautuivatkin hämärästi mieleen. Pohtiessani sitä, mikä tekee Kolarista Kolarin, mielessä pyörivät ainakin lohestus, poronhoito, tunturi, ruska, kaamos, revontulet rauta, kalkkikivi ja tervanpoltto. Mikään näistä ei kuitenkaan ollut mielestäni tarpeeksi yksilöllistä ja ominaista juuri Kolarille. Onhan niitä poroja, ruskaa ja revontulia koko Lappi täys!

Lähdinkin pohtimaan seuraavaksi, mitä minä itse kerron kunnastani, miten selostan, missä se sijaitsee. Lähden yleensä siitä, että se on Ruotsin rajalla; jos tiedät, missä kohtaa Suomen kartassa on rajassa sellainen "kuoppa", niin siinä kohtaa on Kolari. Tuo "kuoppahan" on itse asiassa Tornion-/Muonionjoen mutka. Se, jos mikä on Kolarille yksilöllistä verrattuna muihin Lapin kuntiin! Jäljensin siis rajajoen ja tein siitä kirjoneulemallin, joka voidaan toteuttaa vaakunan värien lisäksi millä väreillä tahansa.

Perä-Pohjolan pirtanauhaan tutustuin varsin läheisesti opiskellessani ohjaustoiminnan artesaaniksi, sillä kultturilähtöisen valmistaminen näyttöä varten kudoin itse nauhapirralla tuon nauhan - ja voin sanoa, että enpä tekisi toiste! Niin hidasta ja tarkkaa puuhaa se oli. Siitä sain kuitenkin idean vanttuiden varren raitaan, sillä se sopi hyvin näihin vaakunan väreihin.

Toteutin vielä itse vanttuiden ohjeen, vieläpä käsinkirjoitettuna, kilpailuun mukaan. Pakettiin laitoin myös kaksi erilaista värivaihtoehtoa vanttuiden mallista, musta-valkoisen ja ruskanvärisen, jonka toteutin intarsiana. Saatekirjeessä kerroin lapasten tarinan ja kuinka olen ne valmistanut. Vaivannäkö tuntui jopa koomiselta jossain vaiheessa, mutta nyt olen tyytyväinen, että kävin sen läpi!

Tässä vielä KesäKolarin Facebook-sivuilta jaettu kuva, jossa näkyy kilpailun kärkikolmikko. Onnittelut toiseksi ja kolmanneksi tulleillekin! Kyllä taso on ollut korkealla tässä kisassa, hienoja töitä!

Farkkujen lyhennys - ohje

Koska Minnapiika on jäänyt hukkapätkäksi, eivät mitkään kaupan farkut ole koskaan sopivan mittaiset. Lyhentäminen on ärsyttävää ja ehkä hiukan pelottavaakin puuhaa, sillä vaarana on, että lahjetta tulee nirhattua liikaakin. Lisäksi lahkeen käänteestä tulee ihan erinäköinen kuin farkkujen muista saumoista, erityisesti, jos kyseessä ovat esimerkiksi kivipestyt farkut.

Olen vuosien varrella ottanut tavaksi lyhentää farkut tavalla, joka on hiukan helpompi, eikä muuta käänteen ulkonäköä yhtään.

Tee näin:

1. Aloita mittaamalla jalkasi sisäpituus. Jos vain mahdollista, pyydä joku toinen mittaamaan, jotta tulos olisi tarkka. Huomioi, että kun kerran olet mitan ottanut, voit käyttää sitä aina! Aseta mittanauhan pää aivan nivustaipeeseen, kun ylläsi on ohuet vaatteet tai alusvaatteet. Seiso suorana ja pyydä mittaajaa vetämään nauha suoraksi lattiaan saakka, ja ottamaan tiukka mitta aivan lattianrajasta.

Minnapiikalla tämä sisämitta on 77 cm.

2. Vähennä saamastasi mitasta 1 cm. Ota sitten farkut esille ja mittaa saamasi tulos (Piikalla 76 cm) haarasaumasta alkaen. Taita lahje mittauskohdasta ja neulaa sovitusta varten. Muista sovittaessasi myös istua, jotta näet, kuinka paljon lahje silloin nousee! Muuta mittaa tarvittaessa sovituksen mukaan, ja sovita sitten uudelleen.

3. Poista sitten neulat. Mittaa lahkeen koko sisäpituus haarasaumasta alkaen. Vähennä sitten mittauksen perusteella saamasi luku lahkeen koko pituudesta, ja lisää 2 cm saumavaraa. Näin saat selville, kuinka paljon lahjetta tulisi saksia pois.

Esimerkiksi: Jos lahkeen sisäpituus on 85 cm ja Piikan saama mitta on 76 cm, on laskukaava tällainen:

                   85 - 76 + 2 = 11 cm

4. Mittaa lahkeensuusta, nurjalta puolelta käänteen reunasta 2 cm, ja merkitse kohta lahkeen ympäri neuloin tai kynällä. Mitta on sama kaikissa tapauksissa.

5. Ota sitten kohdassa 3 saamasi laskutoimituksen tulos ja mittaa sen ilmoittama määrä alkaen vaiheessa 4 merkatusta kohdasta. Merkkaa lahkeen ympäri kuten edellä. Leikkaa sitten tekemiesi merkkien kohdalta suikale pois välistä.

6. Nyt sinulla on lahkeen käänne erillisenä kappaleena. Yhdistät sen seuraavaksi oikeat puolet vastakkain lyhennetyn lahkeen jatkoksi. Laita kapeampi kappale sisäpuolelle, ja tarvittaessa venytä ommellessa (jos venyvää kangasta). Huolittele reunat yhteen siksakilla.

8. Käännä lahje oikein päin ja tikkaa yhteenhuolitellut saumanvarat sauman yläpuolelle läheltä saumakohtaa (varat kääntyvät siis pois päin lahkeensuusta). Käytä tikkaukseen mahdollisimman huomaamattoman väristä lankaa. Löydät parhaiten sopivan langan vetämällä sitä rullasta ja vertaamalla lankasäiettä kankaan väriin koko rullan sijaan. Erisävyisissä sinisissä farkuissa kannattaa kokeilla sinisten lankojen sijaan (tai pikemminkin) harmaita lankoja, sillä ne uppoavat yllättävän hyvin farkkun väreihin.

Nyt farkut on lyhennetty! Vaikka sauma omaan silmään saattaa näyttää hyvinkin näkyvältä, se kyllä käyttäessä hukkuu näkyvistä. Eihän lyhennyksiä yleensä näin läheltä katsotakaan...

Seitanpata porisee

Enpä tiennyt jokin aika sitten, mitä on seitan. Enpä olisi myöskään uskonut, että vielä valmistaisin sitä itse!

Nyt tiedän, että seitan on ruokaa, ja tarkemmin sanottuna kasvisruokaa. Olen miettinyt ja miettinyt, että pitäisi ruveta harjoittelemaan kasvispöperöiden valmistamista, jotta lihan kulutuksemme vähenisi edes hiukan, mutta useimmiten se on jäänyt miettimsen asteelle. Tällä kertaa oli jo melkein pakko saada ateria aikaiseksi, sillä olin käynyt aiemmin ostamassa seitanin pääraaka-aineet - gram- ja gluteenijauhot sekä savupaprikamausteen - Punnitse&Säästä-liikkeestä (mainittakoon loistava palvelu Tampereen Hämeenkadun puodissa, johon menin vailla muistikuvaa siitä, mitä olin ostamassa!). Olin myös joutunut lahjonnan kohteeksi saatuani hyvältä ystävältä lahjaksi muun muassa härkäpapupastaa. Näistä saisi jo jotain aikaiseksikin!

Respetit löysin netistä, ja päätin yhdistää seitanin löytämäni lehtikaalipastan kanssa samaksi sörsseliksi. Seitanin valmistusohje löytyi chocochili-blogista. Se näytti monimutkaiselta, mutta olikin yllättävän helppo tehdä. Ainoa miinus oli ärsyttävän tahmainen taikina, kun en muutenkaan tykkää leipomisesta... Marinoin seitanin ehdotetulla Jerk-marinadilla vuorokauden ajan. 

Seitan porisee keitinliemessä. Päädyin leikkaamisen sijaan repimään taikinasta pieniä nökäreitä suoraan liemeen.

Marinadi oli hyvää, ja sopisi varmasti lihallekin. Ehkä saan joskus aikaiseksi kokeilla!

Lehtikaalipastan ohje tuli vastaan Lempeää Vihreää-blogista, nimenomaan härkäpapupastasta valmistettuna. Tein pastaa tupla-annoksen, jotta siitä riittäisi koko perheelle vaikka toiseksikin päiväksi. Seitanin lisäsin pastareseptiin sipulien kuullotuksen jälkeen, ja ruskistin niitä hiukan. Lopun pastan valmistin ohjeen mukaan,  mutta ilman pekaaniparmesaania, jota suositeltiin.

Valmis pöperö näytti aivan liharuualta, ja juuri kylässä oleva vieras kysyikin, onko tässä kanaa!

Makua en voi kuvailla suorastaan loistavaksi; olen parempiakin ruokalajeja syönyt. Arkiruokana tämä oli kuitenkin mukiinmenevää. Samoilla linjoilla olivat perheen miehetkin, joista toinen (se pienempi) äänesti puheettomasti vain syömällä reippaasti monta haarukallista... Seitania tuli tehtyä tuplasti ohjeen mukainen määrä, ja puolet laitoinkin pakkaseen. Ehkä seuraavaksi käytän sitä lihankorvikkeena jossain tutussa laatikkoruuassa!

Ompeluvimma saa jatkoa

Kädet on olleet täynnä kankaita, puikkoja ja lankoja, arjen haasteista huolimatta! Tälläkin kertaa valmiiksi on tullut vaatteita niin itselle kuin jälkikasvullekin.

Äidille ja pojalle mätsäävät collarit! Huppari on Suuren käsityön numerosta 1/2012. Housut ovat Noshin Baggyt - kaavat niihin löytyvät täältä. Koko on 92, joka on vielä reilu, mutta leveiden nilkkaresorien ansiosta menevät jo noin 85-senttiselle hyvin.

Vaateinventaariossa huomasin, että pikkumiehellä.oli vain kolmet shortsit tulevaa kesää varten. Kahlasin useat käsityölehdet läpi, kunnes löysin sopivat rennot trikooshortsit Ottobren kesälehdestä 3/2016. Näihin sai hyvin käytettyä jämäpalaksi jääneen työkonekankaan suikaleen. Muutenkin näihin voi hyödyntää hyvin tilkkulaatikkoa, sillä jokainen kolmesta kaavakappaleesta mahtui A4-arkeille!

Teepaitoja pojalla oli jo tarpeeksi, mutta tein silti pari lisää omilla kuvioilla. Haisuli rokkaa tällä hetkellä, ja Transformers on taas isän mieleen... Kuviot toteutin kangastussilla, enkä enää toiste ala värittelemään näin suuria pintoja tusseilla! Ompelujälki sisäpuolella on karmea, kun ei sitä saumuria ole huolittelussa mukana. Nämä kaavat löytyvät Suuresta Käsityöstä numero 6-7/2009.

Hihaton paita vielä takaa.

Itselleni tein myös shortsit jostain tuntemattomasta kankaasta, joka oli eksynyt kangaslaatikkoon. Kaava on jälleen Suuren Käsityön, numerosta 7/2011. Mainittakoon, että kaavaan lienee eksynyt virhe, sillä vyötärön alavarasta tuli liian lyhyt juuri taskupussin leveyden verran.

Kesäisiä ompeleita

Innostus ompeluun on löytynyt siinä laajuudessa, etteivät päivän valveilla vietetyt tunnit tahdo riittää kaikkiin ideoihin! Tässä joitain valmiiksi saattuja tekeleitä.

T-paita tilaamastani jämätrikoosta, koko 92 ja malli Suuri Käsityö 7/2010. Etukappale on kahdesta osasta tehty, jotta kangas riitti koko paitaan.

Itselleni tein kesämekon joskus saamastani trikoosta. Malli on Suuresta Käsityöstä 10/2012. Muutin vain hihat puolipitkistä lyhyiksi ja helman leveämmäksi.

Hattuja!

Ruudullinen hattu on lahja ystävän vauvalle. Tähän käytin netistä ja Suuresta Käsityöstä löytämiäni ohjeita, joista oikeastaan koostin aivan oman kaavani, jotta sain siitä mieleisen.

Kukkahatun oli tarkoitus tulla lahjaksi, mutta en pitänytkään sen kuosista enkä mallista. Ohje on blogista I Married Superman, Sun Hat. En kuitenkaan ruvennut tulostamaan kaavaa, vaan piirsin sen mittojen mukaan haluamassani koossa.

Lätsälippikset ovat pojalleni. Tein ensin kasvuvaralla yhden, mutta se oli ihan liian iso. Kangasta onneksi riitti, ja tein pienemmässä koossa toisen. Päällikangas on hiukan joustavaa, joten se on kokonaan tuettu tukikankaalla. Malli Suuri Käsityö 7/2012.

Mustin yövaipat

Tekaisin sarjatyönä kaksi yövaippaa, koska kaksi sellaista on jäämässä pieneksi. Päällimmäinen kangas on Metsolan joustofroteeta, printin nimi taitaa olla Musti.

Samasta kankaasta olen tehnyt pojalle housut. Ostin sen tori.fi:n kautta, ja koska tämä on niin ihana kuosi, halusin olla säästeliäs sen kanssa! Leikkasinkin vaippakappaleet siten, että läpät ovat erillisistä paloista; toisessa pelkät läppäkappaleet, toisessa koko takareuna.

Kaavat olen tehnyt mittailemalla nykyisiä sopivia vaippoja, pääasiassa Jadenan yövaippoja. Kopioita nämä eivät silti ole, sillä olen muutellut mittoja mieleisikseni. Sisäpuolella päällikankaan alla on vinoon leikattu (ja siten hiukan joustava) lakanakangas. Sisäkangas on bambujoustofroteeta, ja siihen on ommeltu kiinni pala hamppucollegea taskun sisäpuolelle. Lisäsin vaippoihin Onnikkaan imuihin yhteensopivat nepit, joten pystyn käyttämään halutessani valmiita imuja.

Tässä on nepeillä kiinni Onnikkaan valmis tuplapitkä läppä, jonka voi taitella taskuun sisälle.

Vaippaan sisimmäksi halusin myös samanlaisen imuratkaisun kuin Onnikkaan yövaipoissa, eli neppikiinniteisen tiimaimun. Näihin löytyy vielä helpohkosti jämäpaloja omista imukankaista, joten tein niitä pari itse. Ompelukoneella huoliteltu reuna elää hiukan saumurireunaan verrattuna, mutta eipä se käyttöä haittaa! Näissä sisäimuissa on kaksi kerrosta bambujoustista, joiden välissä on kerros lakanaa tukikankaana, ja alimpana on kerros hamppucollegea.

Mitä tästä opimme: Tästä lähin ohennan läppiin tulevien neppien alle jäävät saumavarat jo ennen kuin kokeilen neppien laittoa. Sen verta monta neppiä irtosi ja meni käyttökelvottomiksi näitä tehdessä...

Vaippojen päällikankaat ennen sisäkankaisiin liittämistä, vasemmalla sisäpuolelta ja oikealla ulkopuolelta. Etureunan nepit sekä tuplapitkän imun nepit on kiinnitetty tässä vaiheessa.

Sisäkankaat ennen kokoonompelua. Vasemmalla oikealta puolelta, oikealla nurjalta. Tiimaimun nepit on kiinnitetty.

Kestopostia!

Tällä viikolla olen saanut ihanaa postia Onnikkaalta ja Sampsukasta! Tarkoitus oli tilata vain joitain KAM-neppejä keskeneräisiin vaippaprojekteihini, mutta kuinkas sitten kävikään...

Onnikkaalla olivat muuton takia tarjouksessa osa tuotteista, mukaan lukien nämä Tintti-imuläpät. Aikomus oli ostaa omia tsi-vaippoja varten tylsän valkoisia versioita, mutta tarjouksen myötä kuosilliset tulivat edullisemmaksi. Ja yllätyskuosi-valinnalla sain juuri ne värit, jotka olisin varmaankin itsekin valinnut, jos vain olisin osannut päättää!

Tein pari yövaippaa pieneksi jäävien tilalle (näistä juttua myöhemmin, kun ovat täysin valmiit). Olen tykännyt noista Onnikkaan yövaippojen imuratkaisuista; niissä on tuo tuplapitkä läppäimu, jonka saa taskun sisälle taakse nepeillä kiinni, ja etupuolella tiimaimu, joka kiinnittyy sisäkankaaseen. Omiin vaippoihin laitoin vastaavat nepit imujen kiinnitystä varten.

Sampsukalta minun oli tarkoitus tilata näihin yövaippoihin neppejä, koska osa niistä meni rikki laittaessa. Koska postikulut olivat kuitenkin samat, päätin tutkia myös löytökangaskansiot läpi, ja tottakai sieltä jotain tarttui mukaan... Vasemmalla olevasta dinosauruspalasta tulee pojalle t-paita, kilpikonnista ainakin yksi yövaippa lisää ja työkonekankaasta tulee trikoopipo kevään ja kesän touhuihin. Ja ovathan ne nepitkin siinä...